Artikkelit

Fytoterapia sopii myös lapsille


Asiantuntijana proviisori Kaija Heikkilä

Mietoja rohtokasveja on kautta aikojen käytetty itselääkinnässä. Ne ovat erinomainen apu tämänkin päivän lapsiperheelle kunhan ottaa asioista selvän ja käyttää maalaisjärkeä. Seuraavassa proviisori Kaija Heikkilän vastauksia usein esitettyihin kysymyksiin fytoterapiasta lasten hoidossa.

Sopiiko fytoterpia lapsille?

- Kasveja on kautta aikojen käytetty lääkintään. Fytoterapia on ihmiskunnan vanhin lääkintämuoto, mutta se soveltuu edelleenkin koko perheen terveydenhoitoon, vaikka aikamme arvostaakin enemmän täsmälääkkeiden voimakasta ja nopeaa vaikutusta.

Fytoterapian hienous piilee siinä, että sen avulla houkutellaan elimistön omat puolustusmekanismit toimimaan kasvin vaikuttavien aineiden rinnalla. Tällöin pienetkin tehoainemäärät riittävät antamaan keholle sen kulloinkin tarvitseman viestin parannusprosessin käynnistämiseen.

Samalla mahdolliset haitat jäävät pieniksi. Allergiariski on tietysti aina otettava huomioon, mutta kovin merkittäviä muita vaaroja mietojen rohtokasvien käyttöön ei liity. Fytoterapiallahan tarkoitetaan nimenomaan mietojen rohtokasvien käyttöä terveydenhoidossa. Voimakkaat, suurempina annoksina jopa hengenvaaralliset lääkekasvit eivät sovellu itsehoitoon. Ensinmainituista hyvä esimerkki on orapihlaja eli Crataegus, jälkimmäisistä sormustinkukka eli Digitalis.

Millaisia rajoituksia lainsäädäntö ja viranomaisten ohjeet asettavat fytoterapeuttisten kasvivalmisteiden käytölle lapsia hoidettaessa?

- Lääkelainsäädäntö edellyttää tuotekohtaisia lapsilla tehtyjä tutkimuksia. Niitä ei yleensä tehdä mm. eettisistä syistä, joten rohdosvalmisteissa on mainita "ei lapsille". Se perustuu juuri tutkimusten puutteeseen, ei välttämättä ollenkaan lapsille sopimattomuuteen.

Elintarvikelain tarkoittamissa ravintolisissä on annostusohje myös lapsille silloin, kun tuote on erityisesti lapsille tarkoitettu. Niissä on myös tuotteen säilystysohjeena maininta "ei lasten ulottuville", mikä ei siis kiellä tuotteen käyttämistä lapsille.

Yleisesti ottaen jokainen vanhempi voi käyttää maalaisjärkeä harkitessaan kasvivalmisteiden käyttöä omille lapsilleen.

Mikä on nyrkkisääntö tippojen käytössä ja annostelussa lapsille?

- Vogelin tuotteissa nyrkkisääntö on tippa per ikävuosi kolmesti päivässä. Muuten annostuksen voi laskea painokilojen suhteessa aikuisen (70 kg) annostukseen .

Lapsille ei pidä koskaan käyttää itsehoidossa mitään tuotetta kovin pitkää aikaa. Kasvivalmistetta voi kokeilla muutaman päivän tilannetta tarkkaillen. Lääkäriin on syytä hakeutua, jollei suunta ole parempaan.

Minkä tyyppisissä lasten terveysongelmissa kasvivalmisteet ovat parhaimmillaan?

- Esimerkiksi toistuvien korvakipujen ensioireisiin voi käyttää Plantago-ratamotippaa pumpulissa korvakäytävän suulla ja niskaan sidottua sipulikäärettä muutaman päivän ajan, kun tuntee potilaan ja hänen tapansa sairastaa. Jos oireet jatkuvat, on mentävä lääkäriin.Oireiden hävittyäkin on joka tapauksessa käytävä jälkitarkastuksessa varmistamassa tulehduksen paraneminen. Ratamoa voi myös käyttää pieniä määriä sisäisesti jopa usean viikon kuurina torjumaan korvien ns. liimoittumista.

Urticalcin on kalkkipitoinen nokkostabletti, joka sopii vahvistamaan kalpeita, helposti sairastelevia, huonosti syöviä lapsia. Sen merkitys on kalkkiaineenvaihdunnan tehostamisessa, jolloin immuniteetti vahvistuu, kasvukivut vähenevät, hermotoiminta tehostuu ja luut sekä sidekudos vahvistuvat kovan kasvun kausinakin.

Urticalcinilla on merkitystä myös allergisten vahvistajana, väsyneen ja päänsärystä kärsivän voimistajana ja ravinnon kalkin imeyttäjänä. Se sopii myös odottaville ja imettäville äideille ja pienillekin lapsille.

Makeanhimosta irtipääsemiseen isommat koululaiset voivat kokeilla maa- eli mukula-artisokkaa ruokana tai sitten Helianthus-tippoina tai Helix Slim -tabletteina. Inuliinipitoisena rohdoksena maa-artisokka säästää insuliinin eritystä ja ohjaa aineenvaihduntaa normalisoimaan nälän tunnetta. Tällöin on helpompi päästä irti jatkuvasta napostelun kierteestä ja myös torjua liikakiloja. Kuuria on syytä käyttää 2-3 kuukauden ajan.

Jos jo on kertynyt ylipainoa, kannattaa käyttää Helianthuksen tai Helix Slimin lisäksi maitohappoista Molkosania tai Molkosan Vitalityä edistämään aineenvaihduntaa ja tukemaan painonpudotusta. Kelpasan-merilevätabletit sopivat isommille lapsille. Kelp-merilevässä on lukuisia vitamiineja, hiven- ja kivennäisaineita, aminohappoja ym. vitaaliaineita, jotka tukevat painonhallintaa ja piristävät. Näillä keinoin voi vauhdittaa aineenvaihduntaa ja yhdessä terveellisen ravinnon kanssa ohjata jo kouluikäisen lapsen syömistottumuksia terveellisempään suuntaan.

Monet lapset kärsivät nykyään ummetuksesta. Se johtuu usein liian vähäisestä liikunnasta ja riittämättömästä kuidun saannista. Lempeä tapa vaivan torjuntaan on esimerkiksi hyvänmakuinen Biottan Digest-mehu, runsas veden juominen, hedelmät ja juoksuleikit.

Mitä neuvoisit koulun alkua jännittäville lapsille? Entä rauhattomille ja keskittymisvaikeuksista kärsiville?

- Kauranversouute eli Avena sativa sopii erinomaisesti koulupelkoon ja rauhattomuuteen. Lapset eivät useinkaan syö riittävästi kalaa. Silloin kannattaa käyttää kalaöljykapseleita (Omegaforce), joista saa hyviä kalarasvoja. Ne auttavat aivotoimintaa ja rauhoittavat.

Vitamiinitkin tehostavat oppimista ja jaksamista. Hyvinimeytyviä luonnonvitamiineja saa Vogelin VitaForcesta sekä Biottan Vita 7- tai Wellness- mehuista. Luonnolliset vitamiinit tasapainottavat ja ovat tehokkaita pieninäkin pitoisuuksina. VitaForce antaa lisäksi nopeasti potkua silloin, kun kouluväsymys iskee. Sen avulla jaksaa keskittyä oppimiseen ja pääsee illalla nauttimaan virkistävästä unesta.

Millaisia mahdollisuuksia näet fytoterapiassa esim. antibioottien liikakäytön aiheuttamien ongelmien ehkäisemiseksi?

- Runsas antibioottien käyttö on johtanut bakteereiden resistenssin kehittymiseen ja siksi tarvitaan yhä vahvempia antibiootteja saman vaivan hoitoon. Samalla kun antibiootit tuhoavat taudinaiheuttajat ne sekoittavat myös suoliston bakteerikannan jopa 1-6 vuodeksi. Tästä seuraa yleisen immuniteetin alentuminen ja mahdollisesti antibioottikierre sekä suolistovaivat.

Suolistobakteereiden "ruokkiminen" ns. prebiooteilla on tärkeää. Tällaisia suolistobekteereita hoitavia prebiotteja ovat L+-maitohappoa sisältävät Molkosan ja Molkosan Vitality. Niiden käyttö ylläpitää hyvää bakteerikantaa. Varsinkin antibioottikuurin yhteydessä ja sen jälkeen prebioottien käyttö on tärkeää. Jos suolessa jo on vallalla huono bakteeristo, on syytä käyttää eläviä maitohappobakteereita ja sitten ruokkia niitä Molkosanilla.

Fytoterapian hienous tulee hyvin esiin verrattaessa immuniteettia vahvistavaa auringonhattu-uutetta eli Echinaforcea täsmähoitoon antibiooteilla. Antibiootteja on koko ajan kehitettävä ja vahvennettava, mutta Echinaforce on toiminut jo yli 50 vuotta. Sille ei kehity resistenssiä, koska sen vaikutusmekanismi on erilainen kuin antibiooteilla, jotka nimensä mukaisesti tuhoavat elämää eli bakteereita.

Echinaforce sen sijaan aktivoi elimistön omat puolustusmekanismit mukaan torjumaan taudinaiheuttajia kuten bakteereita, viruksia ja muita tulehduksen aiheuttajia. Se ylläpitää tarpeenmukaista immuniteettia muokkaamalla sitä ja pidentämällä sen kestoa. Tästä on olemassa mielenkiintoinen tutkimus.

Echinaforce ei turhaan kohota vastustuskykyä, mutta se ylläpitää sen valmiutta nopeaan toimintaan. Echinaforcen käytössä kannattaa huomioida erikseen pieni valmiusannostus ja toisaalta akuutin tilanteen annostus. Valmiusannokseksi riittää esimerkiksi 12-vuotiaalle 5-10 tippaa 1-2 kertaa päivässä. Kun tuntee taudin ensioireet, on syytä ottaa heti 12 tippaa parin tunnin välein muutaman kerran. Näin yleensä vältytään siltä, että tauti saa yliotteen. Kun oireet helpottavat, voidaan palata valmiusannokseen, jota on syytä jatkaa jonkin aikaa.

Echinaforce eroaa antibiooteista myös siten, ettei se alenna immuniteettia eikä ylläpidä siten tautikierrettä, vaan toimii pikemminkin päinvastoin.

ER

 

Takaisin

Arkisto