Echinaforcen alkulähteillä

Asiantuntijana FT Rani-Henrik Andersson

Tutkija Rani-Henrik Andersson on palannut jälleen yhdeltä lakota-intiaanien asuinalueille suuntautuneelta matkaltaan. Hän on viimeisten 6-7 vuoden aikana tutustunut lakotoihin mm. tehdessään heistä väitöskirjaansa Fullbright-stipendiaattina. Vuosien varrella moni asia on muuttunut parempaan suuntaan, mutta edelleenkin köyhyys ja sen mukanaan tuomat sosiaaliset ongelmat ovat suuri ongelma.

— Koulutus on täälläkin ratkaiseva tekijä elinolojen parantamiseksi. Stipendijärjestelmä takaa periaatteessa hyvät jatko-opiskelumahdollisuudet lahjakkaimmille, mutta valitettavasti monikaan koulutetuista ei palaa reservaattiin.

Työttömyys ja köyhyys näkyvät erilaisina ongelmina kuten alkoholismina ja sairauksina. Väkivaltaisuus ja itsemurhat ovat yleisempiä kuin jopa meillä Suomessa. Kaikesta huolimatta siuoxiksi itsensä laskevia on enemmän kuin koskaan. Laskutavasta riippuen heitä on 90 000-150 000, kun heidän lukumääränsa1800-luvun alussa oli vain noin 25 000.

Lakota-kulttuuria esillä Suomessa

Viime aikoina suomalaisilla on ollut erinomainen tilaisuus tutustua lakotojen historiaan heidän omasta näkökulmastaan. Syksyllä 2009 Tampereen Vapriikissa oli suuren yleisömenestyksen saavuttanut Sitting Bull -näyttely, jossa Pohjois-Amerikan lakota-kansan vaiheista kerrottiin mm. heidän legendaarisen päällikkönsä kautta. Näyttelyn avajaisten arvovieraaksi paikalle oli saapunut Sitting Bullin tyttären tyttären poika.

Lakota-kansa on tullut tunnetuksi siksikin, että ns. suuret intiaanisodat 1860-1870 -luvuilla käytiin nimenomaan heitä vastaan. Kuuluisat taistelut kuten Little Big Horn ja Wounded Knee käytiin lakotojen mailla. Myös tunnetut päälliköt Punainen Pilvi ja Hullu Hevonen olivat lakotoja. Näin heistä on tullut ehkä yksi tunnetuimmista intiaanikansoista.

Rani-Henrik Andersson oli mukana näyttelyn rakentamisessa mm. laatimalla näyttelytekstit ja -kirjan. Oli sattumaa, että hänen jo pari vuotta valmisteilla ollut kirjansa "Lakotat, kotkan ja biisonin kansa" ilmestyi juuri samoihin aikoihin. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran julkaisemaa kirjaa on saatavilla kirjakaupoista.

Perinteisestä elämäntavasta luopuminen toi sairaudet

— Luonnonkansojen tapaan lakotat elivät luonnon ehdoilla käyttäen hyväkseen kaikkea sitä, mitä lähiympäristö heille tarjosi, Rani-Henrik Andersson toteaa.

— Heidän tapauksessaan tämä merkitsi nimenomaan biisonin metsästystä. Biisoni oli lakotojen "tavaratalo", joka antoi ravinnon lisäksi mm. raaka-aineet asumuksille ja vaatteille.

— Mitään luonnonsuojelijoita intiaanit eivät tietenkään olleet siinä mielessä, kuin me asian ymmärrämme. Heille tietty luonnonjärjestys ja -kunnioitus olivat vain itsestäänselvyyksiä eikä heillä edes ollut kykyä eikä tarvettakaan tuottaa sellaista tuhoa, kuin valkoiset 1800-luvun puolivälin jälkeen saivat aikaan.

Biisonikannan romahtaminen intiaanisotien jälkeen merkitsi lakotoille koko elämäntavan mullistumista. Se merkitsi myös puutetta ja siirtymistä valkoisten ravintoon. Kuivatun, kasviksilla ja hedelmillä höystetyn biisoninlihan korvasi purkitettu sian- ja naudanliha. Uutta olivat myös alkoholi ja valkoinen sokeri, jotka molemmat ovat olleet intiaaneille myrkkyä. Ylipaino, diabetes ja alkoholismi ovatkin heillä yleisiä.

Lääkintätaito siirtynyt sukupolvelta toiselle

— Kuten Alfred Vogelinkin tunteman tietäjän ja parantajan, Ben Black Elkin, suvussa tieto kasveista ja parantamismenetelmistä on siirtynyt sukupolvelta toiselle. Samalla kun siirtyy tieto parantavista kasveista, siirtyy myös tieto tarvittavista riiteistä ja seremonioista.

Parantajat ovat edelleen Rani-Henrik Anderssonin mukaan arvostettuja.

— Monet yhä käyttävät tietäjiä, ja toisinaan mennään ensin tietäjien luo ja vasta sitten, jollei apua saada, lääkäriin. Ilmeisesti parantajat kuitenkin onnistuvat usein tehtävässään; oikean yrtin lisäksi myös rituaaleilla ja niiden lumevaikutuksella lienee osuutensa paranemisessa.

Lakotat kuten muutkin intiaanit käyttivät ympärillään kasvavia yrttejä monipuolisesti mitä erilaisimpien vaivojen hoitoon. Monet kasveista ovat meilläkin tuttuja rohtoja. Punahatun (Echinacea) lisäksi esimerkiksi sipulia (Allium cepa) käytettiin "vetämään pois flunssaa", ja siankärsämön (Achillea millefolium) juuresta keitettiin mm. flunssalääkettä. Intiaaneilta olemme saaneet myös tupakkakasvin. Sitä kuitenkin käytettiin pääosin vain seremoniallisissa yhteyksissä. Paitsi parannettaessa, piippua poltettiin myös esimerkiksi sopimuksia solmittaessa.

Muutakin tuttua lakotojen terveydenhoidosta löytyy. Suomalaisella saunalla on vastineensa intiaanien "hikimajassa", jolla oli tärkeä osa puhdistautumisseremonioissa. Kupolinmuotoiseen, taivutetuista oksista tehtyyn majaan kannettiin kuumennettuja kiviä lämmönlähteeksi. Hikoilun päätteeksi peseydyttiin esimerkiksi joessa.
Perinteet arvossaan
Nykyään myös nuoret intiaanit ovat kiinnostuneita perinteiden säilyttämisestä. Tässä on tapahtunut muutos sen jälkeen, kun Yhdysvaltain hallitus salli lakotojen perinteiset uskonnolliset seremoniat. Niiden samoin kuin koko kulttuurin säilyttämisessä omalla kielellä on hyvin tärkeä merkitys.

— Kieli oli jo vähällä hävitä. Väliin mahtui muutama sukupolvi, joilla ei ollut mahdollisuutta sitä opiskella. Nyt olen itsekin ollut opettamassa reservaatin kouluissa lakotaa, niin hassulta kuin se kuulostaakin, Rani-Henrik Andersson kertoo. ER

Rani-Henrik Andersson on Pohjois-Amerikan tutkimuksen dosentti.
Hän toimii tutkijana Helsingin yliopiston Pohjois-Amerikan tutkimuksen ohjelmassa. Syksyllä 2009 häneltä ilmestyi kirja Lakota-intiaanit, kotkan ja biisonin kansa. (Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 1202). Myös hänen väitöskirjansa käsitteli lakotojen kulttuuria.

Lahjoitusvaroin rakennetun Red Cloud Indian Schoolin (Punaisen Pilven intiaanikoulun) oppilailla on käytössään viimeisin tietotekniikkaa.

Â

Näin Echinaforce sai alkunsa

Ben Black Elk kertoi Alfred Vogelille intiaanien perinteisestä lääkinnästä ja erityisesti nykyään punahattuna (Echinacea purpurea) tunnetusta kasvista. Siouxeille Echinacea on pyhä yrtti, jota on käytetty moniin erilaisiin terveysongelmiin.

Alfred Vogel sai Ben Black Elkiltä kourallisen Echinacean siemeniä, jotka hän toi mukanaan Sveitsiin. Vielä tänäänkin Echinaforce® valmistetaan samasta Echinaceasta, jonka siemenet Alfred Vogel sai ystävältään.

Pohjois-Amerikkaan suuntautuneilla matkoillaan Alfred Vogel törmäsi Echinaceaan myös Meksikossa. Sielläkin intiaanit tunsivat sen tulehduksia ehkäisevät ominaisuudet. ER

Miten intiaanit käyttivät Echinaceaa

 

Echinacea purpurea

Cheyennet (1) käyttivät Echinaceaa suun ja nielun alueella esiintyviin kipuihin ja tulehduksiin.
Choctawit (4) käyttivät juuriuutetta yskään ja ruoansulatusongelmiin.
Delaware-Oklahoma -heimoon kuuluvat intiaanit (5) käyttivät juurta tippuriin Echinacea angustifolia
Kiowat (2) pureksivat Echinacean juurta yskään ja kurkkukipuun.
Teton (Lakota) Siouxit (3) käyttivät juurta vatsakipuun, nielurisatulehdukseen ja erilaisiin särkyihin.

Echinacea pallida

Cheyennet (1) keittivät juurta reumatismiin, isorokkoon, sikotautiin ja tuhkarokkoon. Juurta pureksittiin hammassärkyyn ja janoon.
Lakotat (2) käyttivät juuresta valmistettua keitettä myrkytyksiin ja silmätulehduksiin