Artikkelit

Eturauhasvaivat miehen yleisin ongelma hormonitason laskiessa

Miehilläkin on omat vaihdevuotensa, mutta ne ajoittuvat huomattavsti pidemmälle aikavälille kuin naisilla. Hormonituotannon lasku ja sen mukanaan tuomat muutokset tapahtuvat vähitellen, mutta viimeistään viisikymppisenä miehen olisi aika tarkistaa tilanne ja käydä urologilla. Eturauhasen liikakasvuun liittyvät ongelmat kuten virtsaamisvaivat ja potenssihäiriöt ovat yleisin miesten "vaihdevuosivaiva".

Lääkärille vievät oireet liittyvät tavallisesti virtsaamiseen. Vessassa saa juosta tavallista tiuhemmin, myös öisin. Virtsanpidätysongelmia alkaa esiintyä, tai virtsasuihku katkeilee ja heikentyy. Oireiden taustalla voi olla eturauhanen, virtsarakko tai molemmat.

Koska hormoniperäiset syövät ovat miehilläkin erittäin yleisiä, on tärkeää sulkea tutkimuksin pois vakavan sairauden kuten eturauhassyövän mahdollisuus. Tutkimuksissa otetaan virtsanäyte, tunnustellaan eturauhanen, virtsarakon seutu ja vatsan alue. Virtsateitä voidaan tutkia myös varjoaineröntgenkuvauksella, tietokonetomografialla ja magneettikuvauksella. On hyvä tietää, ettei eturauhassyöpä anna alussa oireita tai ne muistuttavat hyvänlaatuisen liikakasvun oireita.

Ajoissa vastatoimiin

Mitä varhaisemmassa vaiheessa prostatan eli eturauhasen hyvänlaatuinen liikakasvu havaitaan, sitä paremmat mahdollisuudet on jarruttaa vaivan kehittymistä elämää monin tavoin rajoittavaksi ongelmaksi. Virtsaamisvaivojen ohella eturauhasvaivat (verenkierto-ongelmien ohella) ovat pääsyy impotenssiin. Suomessa joka kolmannella 50 vuotta täyttäneellä miehellä esiintyy eriasteisia potenssihäiriöitä.

Valtaosa virtsaamisongelmista johtuukin eturauhasen hyvänlaatuisesta liikakasvusta. Lääkehoidolla pyritään pysäyttämään ja kutistamaan kasvua. Jollei lääkehoidolla päästä kyllin hyviin tuloksiin, ryhdytään höyläysleikkaukseen. Siinä eturauhasen sisäosa poistetaan tähystysleikkauksella.

Fytoterapeuttinen hoito varteen-otettava mahdollisuus

Varsinkin Keski-Euroopassa fytoterapeuttiset kasvivalmisteet, ennen muuta sahapalmun (Serenoa repens) siemenuute on saanut vahvan aseman eturauhasen hyvänlaatuisen liikakasvun ehkäisyssä ja hoidossa. Synteettisiin lääkkeisiin verrattuna mietojen rohtokasvien käytöllä on useita etuja. Vaikkakin ne vaikuttavat hitaammin, niiden vaikutus on laaja-alaisempi. Niillä ei myöskään ole haitallisia sivuvaikutuksia esimerkiksi hormonitasapainoon.

Sahapalmun siemenuutteesta on lukuisia kliinisiä, kontrolloituja tutkimuksia. Niihin on osallistunut tuhansia potilaita, joiden tilaa on arvioitu paitsi subjektiivisten arvioiden perusteella, myös objektiivisin parametrein kuten arvioimalla virtsasuihkun voimakkuutta, jäännösvirtsan määrää ja eturauhasen kokoa.

Suomessa on saatavilla Prostaforce-niminen sahapalmun siemenuutekapseli. Se on rohdosvalmiste, jonka käyttötarkoitukseksi on rekisteröity lieviin eturauhasvaivoihin miehille. Prostaforce vaikuttaa erityisen hyvin lievässä eturauhasen hyvälaatuisessa liikakasvussa ja siitä johtuvissa virtsaamishäiriöissä, kun valmistetta nautitaan säännöllisesti useita vuosia. Pitkäaikaiskäytössäkään siedettävyyden suhteen ei ole ilmennyt ongelmia. 1)

Sahapalmusta apua myös naisille

Sahapalmuvalmisteet eivät auta ainoastaan eturauhasongelmista kärsiviä miehiä, vaan myös erilaisista virtsaelinvaivoista kärsiviä naisia. Jo pitkään sahapalmua on käytetty tukihoitona virtsatietulehduksissa. Viime aikoina on saatu kiinnostavia käyttäjäkokemuksia sen tehosta varsin yleiseen, kiusalliseen vaivaan, joka tunnetaan kroonisena ulkosynnyttimien kiputilana eli vulvody-niana.

Paikat lämpiminä, riittävästi oikeanlaatuisia nesteitä

Muita eturauhasen hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä varsinkin kylmään vuodenaikaan on lämmin pukeutuminen. Kylmettyminen pahentaa vaivoja ja voi tulehduttaa ärtyneen rauhasen. Tulehdusten torjuntaan sopii tässäkin puna- eli auringonhattu (Echinacea). Myös lämmin suihku tai vielä paremmin istumakylpy rauhoittaa ärtynyttä eturauhasta.

Riittämätön tai "väärien", nestettä poistavien juomien kuten kahvin ja alkoholipitoisten juomien nauttiminen pahentaa vaivaa. Tulehdusalttius virtsateissä lisääntyy virtsan väkevöityessä. Vesi ja munuaisten toimintaa tukevat, kuureittain nautitut tipat, esimerkiksi Solidago- eli kultapiiskutipat, edistävät myös eturauhasen hyvinvointia.

ER

1) Prostasan (Prostaforce) in the treatment of benign prostatic hyperplacia (BPH). A plant remedy with a wide clinically confirmed action spectrum. Friedrich H. Degenring. Scweizerische Zeitschrift für Ganzheitsmedizin.1996; 8 (5): 236-241

 

Takaisin

Arkisto