Artikkelit

Valmista kasvisherkkuja, järjestä kutsuja... ja nauti pitkistä illoista

Kotitalousopettaja, KM Anu Kärkkäinen

Pitkät, pimeät illat houkuttelevat järjestämään kekkereitä ystäville tai muuten vaan viettämään tunnelmallisia iltoja. Näihin iltoihin on mukava valmistaa jotakin itse, ja välillä vähän erikoisempaakin ja tietysti myös terveellisempää tarjottavaa. Olen kokeillut taas monia uusia ideoita, joista saatte valita mieluisimmat.

Olen kuullut monesti epäilyjä siitä, voivatko terveelliset, täysiarvoisista raaka-aineista valmistetut leivonnaiset ja jälkiruoat myös maistua herkullisilta. Makuaistihan on muuttuvainen. Kun jätät suolan pois, ei mikään alkuun maistu miltään, kunnes alatkin maistaa uusia miedompia makuja tarkemmin, niitä jotka aiemmin piiloutuivat suolan tai sokerin sekaan.

Olen itse tottunut mm. erilaisiin luonnollisiin makeutusmuotoihin, mutta valkoista sokeria en käytä oikeastaan missään säilöntää lukuunottamatta. Haluan, että luonnolliset maut pääsevät oikeuksiinsa ilman liiallista maustamista.

Tämän vuoksi testaan ohjeitani ystävilläni, joista moni syö ihan tavallista sekaruokaa ja saan näin arvokkaita mielipiteitä teitä lukijoitakin ajatellen. Reseptithän ovat ohjeellisia; sokeria voi lisätä, jos oma makutuntuma sitä tahtoo, ja mausteita voi vaihdella ja vaikkapa koko reseptiä muunnella. Pääasia on tarjota virikkeitä ja uusia ideoita.

Tämänkertaiset ohjeet olen laatinut ajatellen juhlakausi-teemaa. Niistä muodostuu yksi menyy, jota voi tietenkin täydentää vielä omilla ohjeilla. Kasvissyöjille ei ole aina helppoa löytää juhlaruokia, perinteiset juhlaruoat kun ovat kala- ja lihavoittoisia.

VERSOSALAATTI

  • erilaisia versoja (kasvata itse!)
  • kurkkua, punaista paprikaa tai tomaattia

Kastike:

  • tyrnimarjoja 2/4 dl
  • oliiviöljyä 1/2 dl
  • Kelpamarea tai aitoa soijakastiketta 1 rkl
  • aitoa punaviinietikkaa 1 rkl
  • täysruokosokeria 1 rkl
  • vettä tarvittaessa ohentamiseen

Nypi versoista mahdolliset kuoret pois, huuhtele, valuta ja aseta tarjoilukulhoon kuutioitujen kurkkujen ja paprikan kanssa. Valmista kastike. Mittaa ainekset ja sekoita voimakkaasti tehosekoittimessa, sauvavatkaimella tms. Valuta kastike salaatin päälle. Koristele tyrnimarjoilla.

PORKKANA-KUKKAKAALIMUREKE

  • noin 500g porkkanoita
  • 200g lanttua
  • 500g kukkakaalia

Pese, kuori ja lohko porkkanat ja lanttu. Keitä vähässä vedessä kypsäksi. Keitä myös kukkakaali kypsäksi toisessa kattilassa. Ota keitinvedet talteen toiseen kattilaan kastiketta varten.
VINKKI: Kasvisten vitamiinit ja kivennäisaineet säilyvät paremmin, kun ne lisätään kiehuvaan veteen ja kun vettä on vain vähän. Itse keitän veden vedenkeittimellä ja kaadan kiehuvan veden kattilaan kasvisten päälle; tällöin vettä tulee sopiva määrä ja kasvikset voi paloitella suoran kattilaan.

Survo kasvikset erillisissä astioissa soseeksi. Lisää survoksiin seuraavat ainekset:

Kukkakaalisurvos:

  • 1 dl pähkinärouhetta/jauhoa
  • 1 rkl maissitärkkelysjauhoa
  • 1 tl merisuolaa tai Aromaforce-yrttisuolaa
  • 2 tl timjamia
  • 1/2 dl soijajauhoa
  • 1/4 dl Merum-oliiviöljyä

Porkkana-lanttusurvos:

  • n.10 sitruunamelissan lehteä silputtuna
  • 1 tl Aromaforce-yrttisuolaa
  • 1/2 dl soijajauhoa
  • 1 dl kuorittuja auringonkukansiemeniä
  • 1 rkl maissitärkkelysjauhoa
  • 1/4 dl Merum-oliiviöljyä

Voitele vuoka hyvin tai vuoraa se leivinpaperilla, jotta mureke ei tarttuisi kiinni. Voit laittaa vuoan pohjalle koristeeksi vaikkapa kokonaisia pähkinöitä tai pieniä parsalkaalin nuppuja. Lisää survokset kerroksittain, niin että porkkanakerros tulee ensin, sitten kukkakaali ja vuoan koosta riippuen niin monta raitaa kuin haluat. Peitä vuoka kannella tai alumiinifoliolla. Laita uuniin syvä uunipelti ja siihen vettä. Aseta vuoka pellille ja paista näin vesihauteessa noin 45 minuuttia. Poista kansi ja paista vielä noin 15 minuuttia. Kumoa varovasti tarjoiluastialle ja koristele tuoreilla yrteillä.

Kasviskastike:

  • 1/2 dl Merum-oliiviöljyä
  • 3/4 dl (täysjyvä)speltjauhoa
  • 7 dl kasvisten keitinlientä
  • 1 kuutio Plantaforce-kasvisliemitiivistettä
  • 1 tl Herbamare-yrttisuolaa tai merisuolaa
  • 1/2 dl silputtua tuoretta (tai pakastettua) timjamia tai muuta mieluista yrttiä

Kuumenna öljy kasarissa ja lisää jauhot. Sekoita ja anna kiehahtaa. Lisää koko ajan sekoittaen kasvisten keitinliemi. Anna kiehua 5-7 min. Lisää kasvisliemikuutio, suola ja silputtu yrtti. Hauduta muutama minuutti. Tarjoile murekkeen kanssa.

LISÄKEVILJA SPELTISTÄ

  • 3 dl Speltjyviä
  • l 1 dl Merum-oliiviöljyä
  • 1 sipuli
  • 1 tl inkivääriä
  • 1 tl paprikajauhetta
  • 1 tl Herbamare spicy- yrttisuolaa
  • 1 kuutio Plantaforce-kasvisliemitiivistettä
  • 5 dl vettä
  • 1/2 dl kuivattuja suppilovahveroita; liota 1 dl:ssa vettä noin 5 minuuttia

Kuumenna öljy padassa. Lisää mausteet ja anna tuoksun tulvahtaa. Lisää silputut sipulit ja jyvät, kuullota noin 5 minuuttia. Lisää vesi ja kasvisliemikuutio. Jos käytät sieniä, lisää ne jyvien kanssa ja mittaa liotusliemi veden sekaan; siitä saa hyvän maun eikä sitä siksi kannata heittää pois! Hauduta 50 minuuttia.

MANTELIMAITOVANUKAS

  • 150 g eli noin 2 dl manteleita
  • n. 1 litra vettä
  • 1 dl maissitärkkelysjauhoa
  • 1 dl täysruokosokeria
  • 1 tl aitoa vaniljaa jauheena tai 2 1/2 tl vaniljasokeria
  • 1/2 dl Bambu Instant viljahedelmäjuomajauhetta (tai mehutiivistettä lapsille)

Valmista mantelimaito. Huuhtele mantelit hyvin. Kaada kuorellisten manteleiden päälle kuma vesi. Kun vesi jäähtyy, mantelit on helppo kuoria. Jauha kuoritut mantelit tehehosekoittimessa. lisää vettä vähitellen, kunnes neste alkaa muistuttaa maitoa. Kaada 2/3 maidosta kattilaan. Lisää 2/3 dl maissitärkkelystä ja 2/3 dl sokeria. Kuumenna koko ajan sekoittaen. Kiehauta 2-3 minuuttia ja mausta vaniljalla.
Valmista toinen vanukas sekoittamalla loppu maito, 1/3 dl maissitärkkelystä ja sokeria sekä 1/2 dl Bambujauhetta kattilassa. Kuumenna sekoittaen, ja anna kiehahtaa 2-3 minuuttia. Mausta vaniljalla.

Jaa vanukkaat annoskulhoihin tai tarjoilukulhoon kerroksittain. Anna jäähtyä. Koristele mantelirouheella ja sitruunamelissan lehdillä. Lasten makuun sopisi paremmin, jos toisen vanukkaan maustaisi Bambun sijasta vaikkapa jollakin hedelmätäysmehutiivisteellä.

BAMBUJUOMA

  • n.7 dl luomumaitoa
  • 1/2 tl jauhettua inkivääriä
  • 3/4 tl jauhettua kanelia
  • 1 dl täysruokosokeria
  • 1 rkl Bambu Instant viljahedelmäjuomajauhetta

Kuumenna osa maidosta kattilassa, lisää mausteet ja anna kiehahtaa. Sammuta levy. Lisää sokeri ja Bambujauhe ja sekoita hyvin. Kaada teemukeihin tai laseihin.

HILDEGARDIN HERMOPIPARIT

  • 300 g voita
  • 6 dl täysruokosokeria
  • 2 kananmunaa
  • 6 dl täysjyväspeltjauhoa
  • 1/2 tl suolaa
  • 2 tl leivinjauhetta
  • ripaus vaniljasokeria
  • 1 1/2 tl kanelia
  • 1 1/2 tl muskottia
  • ripaus jauhettua neilikkaa
  • 1 1/2 dl jauhettua mantelia
  • koristeeksi mantelirouhetta

Sekoita voi ja sokeri. Vatkaa kananmunat ja lisää taikinaan muiden aineiden kanssa. Tee taikinasta pyöreitä tankoja. Anna kovettua kylmässä. Leikkaa tangosta noin 1/2 cm paksuisia siivuja. Asettele pellille ja koristele mantelirouheella. Paista 175 asteessa kullanruskeiksi. Tee aina koepaistos, jotta tiedät, kuinka paljon taikina leviää uunissa.

Todella herkullisia pipareita, jotka vaikuttavat keskiajalla eläneen oppineen, abbedissa Hildegardin mukaan tyynnyttävästi, mutta antavat kuitenkin energiaa. Päiväannos 3-4 piparia.

Ihania loppuvuoden iltoja ja herkullisia ruokahetkiä toivottelee

Anu Kärkkäinen

Takaisin

Arkisto