Artikkelit

Alfred Vogelin jalanjäljillä Etelä-Dakotassa

Tästä kuvasta kaikki alkoi

"Minun oli oltava kärsivällinen saadakseni säästöön riittävästi rahaa tätä ensimmäistä maailmanmatkaani varten. Lähdin yhdessä vaimoni kanssa, ja tarkoitukseni oli tavata intiaaneja ­ cheynnejä, siouxeja, hopi-intiaaneja ja muitakin, joita ennen niin suurista ja mahtavista heimoista oli jäljellä.

Kuljimme vaimoni kanssa reservaatteja pitkin ja poikin oleskellen eri heimoihin kuuluvien intiaanien parissa. Minulle avautui ainutlaatuinen tilaisuus tutustua heidän perinteisiin lääke-kasveihinsa ja elintapoihinsa."
Yllä oleva kuva on tältä matkalta. Siinä Alfred Vogel seisoo kunnioitusta herättävän hahmon vieressä, jonka hän on aikoinaan maininnut olevan nimeltään sioux-päällikkö Black Eagle eli Musta Kotka. Kuvan ottamisen aikoihin molemmat miehet olivat lähes samanikäisiä, vähän yli 50-vuotiaita.

Intiaanipäällikön nimi on pitkään liitetty Echinaceaan, sillä hänen ansiostaan Alfred Vogel oppi tuntemaan kasvin. Alfred Vogel tapasi hänet Etelä-Dakotassa viettäen pitkähkön ajan intiaaniheimon vieraana. Syvällisten keskustelujen ja yhteisten kiinnostuksen kohteiden myötä miehet ystävystyivät. Alfred Vogel sai perehtyä sioxien perinteiseen yrttilääkintään, ja lähtiesään hän sai lahjaksi kourallisen Echinacea purpurean, siouxien voimallisimpana pitämän lääkekasvin, siemeniä.

Kuka hän oli?

Kuka kuvan esittämä intiaani oli? Missä hän oli elänyt? Oliko hänellä jälkeläisiä? Gerda Sörensen oli vuosikymmenten varrella työssään tanskalaisessa Vogel-ryhmään kuuluvassa yrityksessa kuullut lukemattomia kertoja tarinan Mustasta Kotkasta. Kuvan henkilö askarrutti Gerdaa siinä määrin, että hän päätti ottaa asiasta selvää ja lähteä Pohjois-Amerikkaan Alfred Vogelin jalanjäljille. Näin sai alkunsa matka, joka jälleen kerran osoitti totuuden olevan tarua ihmeellisemmän.

"Istuessani viimein jeepin ratissa olin kerrankin tyytyväinen itsepäisestä luonteestani, jonka ansiosta olin saanut esimieheni innostumaan tästä hankkeesta. Edessämme avautui huikea maisema saapuessamme Pine Ridgen reservaattiin. Viivasuora tie jatkui silmänkantamattomiin läpi autiomaan, ja taustalla siinsivät vuoret. Toivottavasti auto kestää, kävi mielessäni maisemaa ihaillessani. Apua ei taida olla lähellä..."

Kuukausien perusteellisten valmistelujen ja salapoliisityön jälkeen olimme päätyneet aloittamaan etsintämme Etelä-Dakotassa Pine Ridgen reservaatissa asuvien siouxeihin kuuluvien Oglala Lakota -intiaanien alueelta.

Mukanani oli vain valokuvaaja Anastazia Jörgensen, sillä meitä oli varoiteltu intiaanien penseästä, jopa vihamielisestä suhtautumisesta valkoisiin. Suurempi seurue olisi ehkä herättynyt vieläkin enemmän epäluuloja.

Jouduimme tarkkailuun

Reservaattiin saavuttuamme saimme oppaaksemme aidon lakotan, Tim White Facen. Eikä hän toiminut pelkästään oppaanamme vaan myös aikeidemme arvioijana, kuten myöhemmin ilmeni. Hän vei meidät Wounded Kneen kukkulalle pystytetylle muistomerkille. Olimme epäilemättä intiaanien maaperällä. Taustalla siinsivät pyhät vuoret, Black Hills, jotka aikoinaan luvattiin heille rauhanehdoissa ikuisiksi ajoiksi, mutta kun alueelta löydettiin kultaa,"ostettiin" takaisin. Tutustuimme kuuluisan intiaanipäällikkö Red Cloudin mukaan nimettyyn kouluun ja moniin muihinkin paikkoihin.

Ilmeisesti läpäisimme Tim White Facen seulan, sillä muutaman päivän kuluttua hän ajoi meidät lakota-intiaanien radioasemalle. Pääsin suoraan lähetykseen kertomaan keitä olimme ja miksi olimme tänne tulleet. Kerroin myös Alfred Vogelista ja hänen tapaamastaan Black Eaglesta. Toivoin tämän edesauttavan etsintääni.

Löysimmekin Black Elkin

Seuraavana päivänä tapasimme paikallisen yrttientuntijan, Richard Shermanin. Näyttäessäni hänelle kuvaa Alfred Vogelista ja Black Eaglesta hän lähestulkoon mykisti meidät. - Siinähän on Ben Black Elk!

Eikä asia muuksi muuttunut. Kuva todella esittää Ben Black Elk Lakotaa, kuuluisan Nicholas Black Elkin eli Mustan Hirven poikaa. John Nedhart in kirja Black Elk Speaks perustuu juuri samaisen Nicholas Black Elkin haastatteluihin, joissa Musta Hirvi kuvaa lapsuuttaan ja siouxien perinteisen elämänmuodon tuhoutumista. Samankaltaisten nimien sekoittuminen vuosikymmenten kuluessa oli varsin ymmärrettävää.

En ollut uskoa onneamme, että jo retkemme alkuvaiheilla onnistuimme päätavoitteessamme. Ja mikä vieläkin uskomattomampaa, kuulimme Ben Black Elkin jälkeläisten asuvan aivan lähiympäristössä. Mutta ennen näitä kiinnostavia tapaamisia Richard vei meidät vuoristoon tutustumaan paikallisiin rohtokasveihin

Echinacean alkulähteillä

Oli helmikuu, ja maisema oli kuivan keltainen. Vuodenaika ei todellakaan ollut paras mahdollinen kasviretkeä ajatellen, mutta Richard tiesi mistä etsiä. Hän näytti meille useampia Echinacean kasvupaikkoja. Näimme tosin vain maasta siellä täällä esiin pistäviä kuivuneita yrttejä.

Hän kertoi intiaanien perinteisestä Echinacean käytöstä. Vaeltaessaan preerioiden halki talven viimoissa ja vilustuessaan tai saadessaan märkiviä haavoja tai käärmeenpuremia he hoitivat itseään kasvilla. Edelleenkin he arvostavat kasvia ja tuntevat sen lääkekäytön.

Hän kertoi myös lakota-intiaanien luontoa säästävästä tavasta etsiä parantavia kasveja.

- Etsit, kunnes löydät haluamasi kasvin. Älä kuitenkaan poimi ensimmäistä löytämääsi yksilöä. Vasta kun löydät useampia, voit ottaa tarvitsemasi. Kuvaillessani Richardille Alfred Vogelin näkemyksiä luonnosta ja ihmisen asemasta siinä hän totesi niiden olevan varsin samankaltaisia kuin intiaanienkin.

- Voin hyvin ymmärtää, miksi kuvassa olevan mies ystävystyi Ben Black Elkin kanssa. Heillä oli samankaltainen ymmärrys luonnossa vallitsevasta tasapainosta ja luonnon parantavasta voimasta, hän päätteli.

Pojantytär

Matkamme kohokohtia oli tapaaminen Ben Black Elkin pojantyttären, Charlotte Black Elkin kanssa. Oli viimeiseen asti epävarmaa, ottaisiko hän meidät vastaan. Lopulta kutsun saatuamme hän katseli meitä pitkään läpitunkevilla silmillään, ennen kuin ryhtyi puheisiin kanssamme. Sitten keskustelimmekin pitkään luottamuksellisesti monista meille molemmille tärkeistä asioista Jo matka hänen talolleen oli ikimuistoinen. Porttia koristi valkoiseksi paahtunut puhvelin kallo. Talon olohuone oli hämmentävä sekoitus perinteistä intiaanikulttuuria ja nykyaikaa.
Mutta niin on Charlotte itsekin. Hän on teräväpäinen ja hyvin kaunis nainen. Eikä hän pidä valkoihoisista. Kiinnostavinta kuitenkin oli hänen taustansa.

Juristi ja kansalaisoikeustaistelija

Oglala Lakota Collegen käytyään Charlotte Black Elk opiskeli juristiksi. Sen jälkeen hän toimi vuosia YK:n palveluksessa. Tässä työssä hän kuitenkin kertoo turhautuneensa.

- Matkustelimme ympäri maailmaa, kävimme kaikenlaisissa paikoissa ja keskustelimme monenlaisten ihmisten kanssa. Mutta oikeastaan emme saaneet mitään aikaan.

Niinpä hän jätti virkansa ja palasi Pine Ridgeen. Nykyisin hän työskentelee intiaaniperinteen säilyttämisen puolesta, ja hän kuuluu naisten soturi-yhteisöön.

Paljon autettavia

Perinteisen elämänmuodon kadottua tilalle tuli monia sosiaalisia ongelmia. Vaikkei alkoholia reservaatissa sallitakaan, se on silti ongelma. Tämän saatoimme itsekin havaita ylittäessämme Nebraskan rajan ja nähdessämme tiellä umpipäissään makaavia intiaaneja.

Heimolle tyypillinen yhteisöllisyys näkyy siinä, että lapsista ja sairaista huolehditaan yhdessä. Hoidettavia on riittänyt Charlottellekin.

Tärkeä osa hänen toiminnastaan kohdistuu Black Hillsin takaisin saamiseksi lakota-intiaaneille. He ovat kieltäytyneet ottamasta vastaan alueesta aikoinaan maksettua kauppahintaa, joka edelleenkin makaa koskemattomana pankkitilillä.

- Vuorilla on intiaaneille suunnaton symboliarvo. Mikään rahasumma ei sitä korvaa.

Perinteiden puolesta

Charlotte kertoo taistelevansa perinteiden säilyttämisen puolesta joka rintamalla, jopa rikkaruohoja vastaan!

- Kitken pihapiiristäni armotta jokaisen kasvin joka ei sinne ole perinteisesti kuulunut.

Heimon käyttämät rohtokasvit ovat hänelle lapsuudesta tuttuja. Hän kuunteli päätään nyökyttäen kertomustani Alfred Vogelista ja hänen isoisästään.

Lähdin Charlotten luota mietteliäänä. Tämä merkillinen, upea nainen teki minuun syvän vaikutuksen. Tässä perinteitä syvästi kunnioittavassa intiaaninaisessa menneisyys ja nykypäivä todellakin kohtaavat.

GS/ER

Charlotte Black Elkillä on omat kotisivut, joiden osoite on
www.creighton.edu/~dollsj/charlott.html