Artikkelit

Fytoterapiaa lapsille - miten ja milloin?


kaijaheikkilaAsiantuntijana proviisori Kaija Heikkilä

Fytoterapiaa eli mietoja kasvivalmisteita on kautta aikojen käytetty myös lasten terveydenhoitoon. Puolustavatko ne paikkaansa nykyäänkin eri ikäisten lasten hoidossa?

-Mietoja kasvivalmisteita voi ajatella ruokana, jota nautitaan vain hyvin pieniä määriä. Kansat ovat ikiajoista hoitaneet kasveilla sekä lapsia että aikuisia. Tietysti erehdyksiäkin on sattunut, mutta juuri näiden erehdysten kautta haitalliset tai suorastaan myrkylliset kasvit ovat karsiutuneet pois. Tämä kokemusperäisesti hankittu tieto kasvien vaikutuksista on useimmiten kyetty osoittamaan oikeaksi.

Miedot kasvivalmisteet ovat oikein käytettynä oivallinen apu pienten lasten hoidossa. Niitä käytettäessä on kuitenkin hyvä käyttää maalaisjärkeä ja muistaa muutama perusasia:

  • Kasvivalmistetta ei pidä käyttää, jollei ole varma sen sopivuudesta.
  • Allergiaperheiden vauvoille ei pidä antaa yrttejä eikä yrttivalmisteita.
  • Nyrkkisääntö annostusohjeeksi lapsille on yksi tippa ikävuotta kohden kolmesti päivässä; esimerkiksi kolmevuotiaalle kolme tippaa kolmesti päivässä.

Monissa yrttivalmisteissa - sellaisissakin joita perinteisesti on käytetty lapsille - on nykyään merkintä Ei lapsille. Mistä tämä johtuu?

- Lääkelaitos vaatii kyseisen merkinnän myyntilupaa edllyttäville rohdosvalmisteille, jollei kyseisellä valmisteella ole tehty tieteelliset kriteerit täyttäviä tutkimuksia soveltuvuudesta eri ikäisille lapsille tiettyyn sairauteen. Koska juuri tällaisia tutkimuksia ei ole olemassa, varoitus tulee automaattisesti.

Merkintä ei siis tarkoita, etteikö kyseisen tyyppisiä valmisteita olisi perinteisesti käytetty hyvin tuloksin myös lapsilla. Suomessa virallinen lääketiede on valitettavasti nykyään kovin etääntynyt kasvilääkinnästä toisin kuin esimerkiksi Keski-Euroopassa.

Voiko vauvaikäisiä ylipäätään hoitaa yrteillä tai kasvivalmisteilla? Miten soveltaisit fytoterapiaa vauvoihin?

- Vauvoille kasvivalmisteet annetaan vain imettävän äidin kautta; ts. äidin nauttimat tipat, esimerkiksi immuunijärjestelmää lujittava Echinaforce, koituu vauvankin hyödyksi äidinmaidon välityksellä.

Vähän isommille, jo istuville vauvoille voi antaa joitakin valmisteita suoraankin, esimerkiksi yhden Urticalcin-nokkoskalkkitabletin suuhun.

Maitohappoista Molkosan-heratiivistettä voi antaa tipoittain vedessä vauvoille ilmavaivoihin. Molkosan ei kylläkään ole kasvivalmiste, mutta fytoterapiassa maitohappoiset valmisteet ovat tärkeä osa terveydenhoitoa.

Voiko alkoholia sisältäviä tippoja antaa lapsille? Jos voi, niin miten?

- Vaikka tippapullon kyljessä oleva alkoholiprosentti (40-60%) saattaa hätkähdyttää, tosiasia on, että yksi tippa kerrallaan veden joukossa ei ole vaaraksi pienellekään lapselle. Pieniä tippa-annoksia voi sitten ottaa useammankin päivässä.

Jos kuitenkin haluaa kokonaan karttaa alkoholia, voi ruokalusikkaan ottaa kiehuvaa vettä ja sekoittaa siihen tipat, jolloin alkoholi haihtuu pois.

Millaisissa tapauksissa fytoterapia on lasten terveydenhoidossa parhaimmillaan ja milloin sen soveltamista kannattaa harkita?

- Fytoterapia on lapsillakin parhaimmillaan tavanomaisten pienten vaivojen ja infektioiden itsehoidossa. Kasvivalmisteita suositellaan käytettäväksi mm.

  • vilustumisiin, nuhakuumeisiin ja kurkkukipuun (esim. Plantagoa eli ratamouutetta voi käyttää kuureittain toistuviin nuhiin ja limaisuuteen)
  • mahan nipistyksiin (esim. Tormentillaa eli rätvänäuutetta rauhoittamaan kesäripulia)
  • yleiskunnon rakentamiseen (esim. Urticalcin sopii lapsille vahvistamaan peruskuntoa kovan kasvun kausina)
  • erilaisiin ulkoisiin hoitoihin (esim. Echinaforcea hyttysenpuremiin ja pienten naarmujen desinfiointiin ja niiden paranemista nopeuttamaan).

Voiko kasvivalmisteita käyttää rinnan tavanomaisten lääkkeiden, esimerkiksi antibiottien kanssa?

- Periaatteessa kasvivalmisteen rinnakkaiskäytöstä lääkkeiden kanssa olisi aina neuvoteltava lääkärin kanssa, olipa kysymyksessä aikuisen saatikka sitten lapsen hoito. Useimmiten mietoja kasvivalmisteita voi haitatta käyttää rinnan lääkkeiden kanssa. Asiasta kannattaa keskustella myös luontaistuotekaupan koulutetun henkilökunnan kanssa.

Lääkekuurien jälkeen kasvivalmisteilla voidaan edistää elimistön toipumista. Esimerkiksi Echinaforcella ja Urticalcinilla on perinteisesti rakennettu vastustuskykyä antibioottihoidon jälkeen ja Plantagolla on torjuttu korvatulehduksen uusiutumista. Toipilaskaudella ruokahalua ja yleiskunnon paranemista voi edistää luonnollisella VitaForce -monivitamiinivalmisteella.

Yrttikääreet ja -teet ovat kuuluneet perinteisesti lastenhoitoon. Millaisia hoitovinkkejä antaisit kiireisille vanhemmille näiden hoitomuotojen hyödyntämiseksi?

- Meillä tunnetuin ja ehkä käyttökelpoisin on niskaan pantava, korvatulehdusta poisjohtava sipulikääre, josta on hyviä kokemuksia tulehduksen akuuttivaiheessa.

- Ihonlämpöiset tai viilentävät kääreet sopivat kaikenikäisille lapsille. Ne ovat myös helppoja valmistaa. Yksinkertaisimmillaan esimerkiksi kuumeisen lapsen pohkeisiin voi kietoa kylmään veteen kastellut pyyhkeet oloa helpottamaan.

- Kylmäkääre tai kamomillakääre sopii myös vatsan nipistyksiin. Se kääritään napakasti vatsan ympäri ja peitetään villaisella. (Kääreistä ja niiden valmistuksesta enemmän seuraavalla aukeamalla!)

- Kamomillateestä, jota ennen suositeltiin lapsille mm. mahavaivoihin, on varoiteltu mahdollisen mykerökukkaisallergian takia.

- Lasten virtsatievaivoja voi torjua juottamalla lapselle runsaasti vettä ja laimeaa kultapiiskuteetä. Veteen voi vaihtoehtoisesti lisätä muutaman tipan Solidago- ja Viola tricolor-uutetta. Näissä tapauksissa on kuitenkin aina tärkeää käydä laboratoriossa tutkitutttamassa virtsan puhtaus, kun oireet ovat hävinneet.

ER

Takaisin

Arkisto