Artikkelit

Sitruunaista juhlaruokaa

Pääsiäisateria kreetalaisittain

Kreetalla kuten kaikkialla ortodoksisessa maailmassa paaston päättävä pääsiäinen on paitsi suuri uskonnollinen juhla, myös suuri yhdessäolon juhla, jolloin syödään herkkuja paastonkin edestä. Pääsiäisyö vietetään usein perheen ja ystävien kanssa valvoen aamuun asti herkkupöydän ääressä.
Kreetalaiset suorastaan rakastavat sitruunaa. Sitä pirskotetaan niin liha- kuin kalaruokiin ja makeisiin leivonnaisiin. Lähes kaikissa tämänkertaisissa ruokaohjeissa onkin sitruunaa, joka häikäisevän keltaisena tuo kevään kotiin. Sitruunaa voisi kokeilla ennakkoluulottomasti suomalaisessakin keittiössä. Se antaa lähes kaikille ruoille keitoista kakkuihin virkistävän raikkaan maun ja paljon C-vitamiinia.

Kesy vihersalaatti

Kesyksi salaatiksi Kreetalla kutsutaan viljellyistä lehtisalaateista valmistettua salaattia erotukseksi villeistä yrteistä kootuille.
rapeaa lehtisalaattia, eri lajeja
runsaasti ruohosipulia
runsaasti tilliä
sipulinvarsia tai yksi miedonmakuinen sipuli aivan pienenä silppuna
sinappikaalia (rucolaa) maun mukaan
Herbamare Spicy -yrttisuolaa
Merum-oliiviöljyä
punaviinietikkaa ja/tai sitruunamehua

Ainekset huuhdellaan hyvin ja kuivataan. Lehdet kääritään rullalle ja leikataan ohuiksi noin puolen sentin suikaleiksi. Yrtit ja sipuli silputaan, samoin sinappikaali.

Ainekset laitetaan isoon kulhoon ja maustetaan yrttisuolalla, oliiviöljyllä ja etikalla tai etikalla ja sitruunamehulla

Appelsiinisalaatti

Yhteen annokseen tarvitaan

2 mehukasta appelsiinia (luomuakin saa)
1­2 viipaletta punasipulia
oliiveja
1 tl oliiviöljyä
mustapippuria
Koristele salaatti sitruunaviipaleilla.

Oreganosilakat uunissa

1 1/2 kg silakoita
1 1/2 dl oliiviöljyä
2 sitruunaa (1/2 sitruunan mehu, loput ohuina viipaleina)
2 isoa tomaattia ohuina siivuina
2 rkl oreganoa
persiljaa (tai selleriä) hakattuna, muutkin yrtit käyvät
Trocomare- tai Herbamare Spicy -yrttisuolaa

Asettele puhdistetut silakat riviin matalaan uunivuokaan. Purista kaloille hieman sitruunamehua. Lado sitruuna- ja tomaattiviipaleet vuorotellen kalojen päälle. Kaada pääle oliiviöljyä, ripottele pinnalle persiljaa, käsissä hierottua oreganoa sekä yrttisuolaa. Ellet pidä oreganosta, mausta kala omilla suosikeillasi (tillillä, ruohosipulilla jne.) Paista noin 200-asteisessa uunissa.

Tällä ohjeella voit valmistaa mitä tahansa muutakin kalaa.

Lihapullat

500 g lampaanlihaa
2 rkl oliiviöljyä
2 sipulia pieniksi silputtuina
runsas 1 dl korppujauhoa tai 2 paksua viipaletta vaaleaa leipää
1 rkl (mieluiten tuoretta) minttua
1 1/2 dl viiniä tai 3 rkl punaviinietikkaa ja vettä
1 muna
yrttisuolaa
mustapippuria
oliiviöljyä paistamiseen
pari rkl jauhoa jauhottamiseen
4 rkl viiniä

Kaada viini tai viini- ja etikkaseos korppujauhon tai leipäviipaleiden päälle ja anna vetäytyä noin 10 minuuttia. Purista/kaada sen jälkeen ylimääräinen neste pois. Säilytä se kuitenkin, sillä sillä voi kostuttaa lihapullia myöhemmin.

Hauduta sipuli pehmeäksi oliiviöljyssä. Sekoita kaikki ainekset hyvin.

Tee taikinasta lihapullia, jauhota ne ja kypsennä paistinpannussa tai uunissa. Jos paistat ne pannulla, pirskottele lopuksi pullille 4 rkl viiniä ja lisää hetkeksi lämpöä, jotta ylimääräinen viini haihtuu.

Lihapullien kanssa voi tarjoilla uuniperunoita (ks. ohje). Jos kypsytät lihapullat uunissa, laita perunalohkot niiden mukaan kypsymään.

Mausta perunalohkot yrttisuolalla, oliiviöljyllä ja valkosipulilla. Pieni ripaus sitruunamehua sopii niihin hyvin.

Uuniperunat

isoja, mieluimmin pitkulaisia perunoita kuorineen
Tarjolle lisäkkeeksi:
suolaa, yrttisuolaa, sitruunamehua, mustapippuria, oliiviöljyä. Pöytään voi myös varata muruiksi hienonnettua fetaa ja maustamatonta jugurttia tai tsatsikia.

Leikkaa perunat isohkoiksi lohkoiksi. Laita lohkot syvään kulhoon. Kaada kulhoon oliiviöljyä, muutama tippa sitruunamehua ja ripottele hiukan suolaa. Sekoittele käsin lohkoja niin, että kaikki pinnat saavat oliiviöljyvoitelun (kuten kätesikin).

Nostele käsin uuniperunoita paistinpaperilla vuoratulle uunipellille. Levittele ne tasaisesti. Kaada lohkoille kulhoon jäänyt öljy. Anna kypsyä noin max. 170-asteessa kunnes ovat pehmeitä ja kauniinkeltaisia. Perunoita kannattaa käännellä muutaman kerran.

Rahkapiirakat (Kalitsunia)

Kreetalaiset rakastavat kalitsunioita. Ne voivat olla avoimia kukanmallisia, suljettuja puolikuita tai neliömäisiä. Taikina on kaikkea mahdollista pullataikinasta murotaikinaan, mutta täyte on aina rahkaa, munia, sokeria ja mausteita. Näitä Kreetalla on aina pääsiäispöydässä, mutta suosittuja ne ovat muulloinkin.

Kuoritaikina
2 dl oliiviöljyä
2 dl voita, voimariinia tai leivontaan sopivaa margariinia
2 dl maitoa
1 dl (raakaruoko) sokeria
1 tl leivinjauhetta
2­3 tl sitruunamehua
noin 1 kg jauhoja

Täyte
noin 1,3 kiloa rahkaa
3 munaa
2 dl sokeria (kokeile hunajaa, raakaruokosokeria tai hunaja-sokerisekoitusta!)
2 rkl kuivattua tai hiukan enemmän tuoretta minttua
2 tl kanelia
1 muna voiteluun
kanelia pinnalle

Sekoita leivinjauhe sitruunamehuun. Kaada taikina kulhoon muiden nesteiden kanssa, lisää sokeri ja jauhot vähitellen. Taikina on valmista, kun se irtoaa käsistä. Anna seisoa 1­2 tuntia. Sekoita kaikki täytteen ainekset keskenään.

Kaulitse taikinasta levy. Ota siitä muotilla pyöreitä kakkusia. Aseta kunkin keskelle lusikallinen rahkatäytettä ja rypytä piiraan reunat kuten karjalanpiirakoissa. Voitele munalla ja sirottele rahkatäytteelle kanelia. Paista keskilämpöisessä uunissa, kunnes piirakat ovat kullankeltaisia.

pahkinakakkuPähkinäkakku

2 dl mannaryynejä
2 dl sokeria
2 dl hienonnettuja pähkinöitä
5 munaa
1 sitruunan kuori
1/4 dl rakia tai konjakkia
kostukkeeksi 2 dl sokeria tai hunajaa, 4 dl vettä (hunajaa käytettäessä ehkä hiukan vähemmän) ja ainakin yhden sitruunan mehu
Erottele valkuaiset ja keltuaiset. Vaahdota valkuaiset puolen sokerin kanssa. Vatkaa keltuaiset loppusokerin kanssa. Yhdistä vaahdot ja lisää muut aineet nopeasti sekoittaen. Levitä taikina oliiviöljyllä voidellulle reunalliselle uunipannulle tai uunivuokaan. Paista keskilämpöisessä uunissa noin tunti. Anna kakun jäähtyä pannulla. Keitä ja jäähdytä kostuke sokerista, vedestä ja sitruunamehusta. Kaada se jäähtyneelle kakulle. Kostukkeen täysin imeydyttyä kakku leikataan neliöiksi, ja pinnat koristellaan pähkinärouheella.

M Rajala
Asiantuntijana Merja Tuominen-Gialitaki

 

Takaisin

Arkisto